Tervetuloa Kirsin (äiti) ja Emman (15 v. tytär) nukkisblogiin.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Iiiik mitä löytöjä Tampereen kädentaidot -messuilta!

Tänään oli oikein hyvä päivä pitää vuosilomaa - pääsin nimittäin heti klo 11 aikoihin, kun messut avattiin, ryntäämään Nukkekoti ja lelun osastolle. Kuvassa suurin osa on sieltä ostettua, mutta joukossa on muutama muukin löytö.

Nämä löytyivät esi osastoilta. Nuket on scrab-tavaraa.

Ja sitten osuin mosaiikkiosastolle. Tajusin yhdellä silmäyksellä, että minähän voin laatoittaa nukkekodin lattioita. Olenkin miettinyt, että mitä esim. keittiön lattiaan laitan. Tuo vasemmalla näkyvä isompi vaaleansininen laatta on nyt sitten tulossa keittiöön. Pienempi ja sinisempi laatta tulee kodinhoitohuoneeseen. Oikealla yläkulmassa olivista teen lasitiiliseinän saunan ja suihkun väliin (laatat on läpinäkyviä, mutta nyt niissä on paperi alla). Ruskeasta pikkulaatasta tulee 70-luvun Lundbyn kylppärin lattia ja oransseista siihen jokin kuvio.

Laitan lopuksi vielä lähikuvan huovutetusta koirasta ja sen pennusta, jotka ostin nukketalooni. Olen miettinyt, että haluan kotieläimiä, mutta en niitä kovia muovisia. Pöllöhän minulla jo on (huovutettu sekin) ja nyt siis löytyi suloinen haukku pentuineen. En enää muista mitä rotua tämä on, voisiko joku auttaa? Olisko tämä ollut King Charlesin spanieli?

Kyllä kannatti käydä messuilla, olen tosi tyytyväinen minilöytöihini! Ja myös ristipistoharrastukseen ostin taas lisää tarvikkeita, niistä kuvaa täällä.

5 kommenttia:

  1. voi pojat mitä hauskuuksia olit löytänyt. En omista nukkekotia, mutta ihailen sinun harrastusta. silmät piti varmasti olla messuilla auki ja hoksottimet kohillaan, että huomaa mikä sopii nukkekotiin, sillä niitähän voi löytää mistä tahansa. Jatka vain tuunaamista niin saan käydä ihailemassa tuloksia:)

    VastaaPoista
  2. Messuilla oli varmasti yhtä hauskaa kuin ennenkin :)

    Suloinen tuo koira pentuineen samoin kuin kaikki muutkin pikkuiset tarvikkeet..minäkin fanitan ihan kympillä tätä nukke-koti blogianne !!!

    Ruusunpuna sai tänään kerho-tapaamisessamme Sinulle kommentoineelta Kissankellolta ( sari.H ) itse aidolla 24 kar.kullalla ja oikeilla posliiniväreillä maalatun nukkekodin
    kahvikaluston..ajatella että ne uunissa kuivattu kuin oikeatkin astiat :)
    Arvaas ilahtui tyttöni !?

    VastaaPoista
  3. Todellakin iiiik mitä ostoksia :)! Selkeästi vähemmän oli lauantaina tavaraa Nukkekoti ja lelun osastolla eilen, ei ollut kaikki noita mitä ostit. Joulukuusta mietin minäkin, mutta se oli liian iso lyhtymajaan. Mosaiikit on jälleen kerran älyttömän hyvä idea.

    VastaaPoista
  4. Voi, kun olisin tiennyt, että olet perjantaina messuilla, niin olisi ollut kiva moikata! Minä kävin ensin ostamassa kirjoja kahdesta paikasta ja kolmanneksi suuntasin nukkekoti ja lelun pöytään.

    VastaaPoista
  5. Siis tyrmäävää! Ehdottoman tyrmäävää!

    VastaaPoista