Tervetuloa Kirsin (äiti) ja Emman (15 v. tytär) nukkisblogiin.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Olenko jo kertonut, että sisareni on hurahtanut?

Niin, olenkohan jo kertonut teille, että sisareni tässä taannoin ihasteli Emman ja minun aikaansaannoksia sekä Emman 1:12 nukkekotia ja lausui ne maagiset sanat "mä tahdon kans"!

No, jos minulla on jo vaikka kuinka sisustustavaraa ja huonekalujakin chabby chic/maalaisromanttinen talooni, ei minulla vielä ole taloa. Mutta sisareni, joka lausuttuaan haluavansa myös, osti samoin tein talon! Se on oikein ihana, kartano suorastaan, mutta ei hänellä reppanalla ole siellä kuin yksi meiltä saatu hyllykkö, nuken rattaat, taulu ja tyyny :) Mutta siitä se lähtee.

Yhtenä iltana sisko oli sitten päästänyt luovuutensa valloilleen ja huovutti minullekin nätin sydän-maton sekä Emmalle tyynyn ja taulun.


Oikeasti on tosi ihanaa, että myös siskoni lähti mukaan harrastamaan tätä, sillä me voimme tehdä yhdessä ja lisäksi tiedämme molemmat, että ihania synttäri- ja joululahjoja on luvassa :) Olen muutenkin huomannut viime aikoina, että tämä harrastus puree yhteen jos toiseen ihmiseen. Kuulostellaanpa, kyllä ne alkaa putkahdella blogeissa esille...

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Minä vietän lauantain oikein hyvässä seurassa ja hyvän teeman puitteissa eli olen Espoossa ristipistotapaamisessa. Mukaan otan yhden joulumallin, josta teen taulun ihan 1:1 koossa eli meidän kotiin.

Huulipunista maljakoita

Kirppikseltä löytyi kaksi pussia Oriflamen huulipunanäytteitä 0,50 e/pussi. Ostin molemmat. Huulipunat lensi roskiin, mutta korkit ovat loistavia nukkekodin maljakoita!

Ostoksilla Tampereella

Vietin keskiviikkona päivän Tampereella ystäväni Maijan ja hänen tyttärensä kanssa ja kyllä olikin mukava päivä. Nukkelasta tein nämä ostokset (Nukkela on ihan lähellä Tampereen rautatieasemaa ja tosi lähellä Koskikeskusta (Verkatehtaankatu 6), joten siellä on helppo asioida. Itse kävin nyt ensimmäistä kertaa).

Tulevaan chabby chic/maalaisromanttinen talooni löysin nätin sohvakaluston.

Tässä kuvassa alla näkyvä paperi on tulossa tapetiksi tai lattiaksi retro-Lundbyhyni.

Emmalla on uusi Lundby Småland-talo ja sinne ostin hänelle Tampereen tuliaisina uuden keittiön, eikös ole hieno!

Maija toi tuliaisiksi minulle ompelukoneen. Sanoin, ettei minulla olekaan vielä ompelukonetta, mutta vähän oli hatara olo sen asian suhteen. Kotona syy selvisi - on minulla ompelukone, mutta en sitä muistanut kunnolla, koska Emma on jo aikoja sitten realisoinut sen omakseen 1:12 taloonsa :) Eli tosi kiva, kun minulla on nyt oma kone ja sehän löysi paikkansa Silmusta, jonne Maija sitä taisi vähän ajatellakin. Kiitos tästä!

Emman uusi Lundby-Småland

Sain tehtyä Emman kanssa kaupat! Nimittäin hän antoi minulle sisustettavaksi vanhan Lundbyn 1970-luvun tyyliin ja minä ostin hänelle vastalahjaksi uuden talon. Tässä kuvia Emman uudesta talosta!


Emma on tehnyt vähän etupihaakin, on vihreää nurmea ja pieni lampi :)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Massailua ja ompelutöitä

Massailu on tosi kivaa ja aina vaan tulee mieleen uusia asioita, mitä massasta voisi tehdä! Tällä kertaa tein omaan nukkekotiini chabby-tyyliset, mutta merihenkiset kylppärin peilin ja voidepurnukan (simpukat ovat nappeja, joissa on kimalletta).

Tein myös töppösiä :)

Ompelurintamalla totesin, että harjoitus tekee mestarin ja tein Cath Kidstonin kankaista uuden tilkkupeiton. Tein myös tyynyn. Ensimmäiseen versioon kun laitoin vanun, siitä tuli ihan liian tönkkö. Tässä ei ole vanua ja on siis toimivampi!

Ompelin käsityötarvikemyymälä Silmuun aiheen mukaisen maton, siinä on kiva mittanauhakuva...

... sekä kynnysmaton (olen pistellyt kisujen reunat pienillä pistoilla, välissä on vanu).

Joskus vuosia vuosia sitten olen ostanut kierrätyskeskuksesta vanhoja nenäliinoja (ja olivat kuin uusia, ei mitään tahroja!). Nyt huomasin, että niissä on pieni ruutukuvio, joka sopii mittakaavaan, joten tein keittiöpyyhkeitä. Yksi tulee roikkumaan, mutta loput taittelen sitten hyllylle varapyyhkeiksi.

Kirppispäivä Tampereella, iso saalis!

Poikkesimme Tampereelle sunnuntaina, kun siellä oli Keskustorilla Kontti-tori, jossa oli 400 myyjää. Emman kanssa käytiin myös Radio-kirppiksellä, joka on ihan lähellä Laukon torilla. Ja kerrankin meilläkin on näytettäväksi iso saalis minejä :)

Konttitorilta ostetut tavarat maksoivat pääosin 10-50 senttiä/kpl.Tässä on tavaraa sekä Nallelaan (isompi mittakaava) että nukkekoteihin.
- Nalle oli löytö, sillä nyt meillä on Nallelaan isi-nalle.
- Lautaset ja kakkupalat Nallelaan.
- Takana näkyvät talon malliset lokerikot ovat 1:12 mittakaavaan sopivia ja niistä tuunataan chabby chic -tyyliset kirjahyllyt. Nämä löytyivät Radio-kirppikseltä ja maksoivat muistaakseni 2 euroa.
- Edessä näkyvät kaksi huivia ovat ihanan ohutta kangasta ja niistä tehdään mekkoja (kun tuo kangas laskeutuu niin hyvin!)
- Ruskea kalusto oli kallein ostoksemme, se maksoi 4 euroa, mutta on oikein kiva Emman Lundbyssä.
- Talolokerikkojen välissä olevasta keinutuolista on irroitettu koira ja kangas ja siihen on tehty uusi päällinen. Keinutuoli löysi paikkansa Nallelan makkarista, ks. kuva lopussa.
- Flyygelistä oli kaikki jalat irti, mutta tallella ja nyt se on korjattu.
- Oikean puolimmaisen talolokerikon vieressä taitaa vähän näkyä kuntopyörä, joka on jääkaappimagneetti. Siitä oli satula irti, mutta sekin tallessa ja on nyt korjattu Emman Lundbyhyn.


Ostimme myös pari sikaa säkissä eli kaksi pussillista jääkaappimagneetteja. Pussin kyljessä ollut hinta 0.20 e/pussi pisti ostamaan vaikka sisällöstä ei oikein saanut selvää. Ajattelimme, että kyllä niistä nyt jotain kivaakin löytyy ja kaksi pussia ostimme 0,40 euron sijoituksella!

Kuvia jo paikkansa löytäneista kirppisostoksista

Nallelaan keinutuoli

Nallelaan nätit lautaset ja kakkupalat

Lundbyhyn kuntopyörä

Emma on sijoittanut Lundbyhyn ruskeaa kalustoa eri huoneisiin, tässä muutama:Ruokapöydällä näkyy muuten Emman tekemät suklaakonvehdit rasiassa:)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Vilkuillaanpa Nallelaan

Nallelan olohuoneeseen olen saanut vihdoin tehtyä sohvan (pahvista ja kirppikseltä löytyneestä pöytätabletista), sohvatyynyjä sekä verhot. Teinpä vielä tuon viherkasvinkin. Seinällä näkyy myös ristipistoin tekemäni perhepotretit.Olohuoneen verhotangon päällä on hylly ja tällaiset teen varmaan joka huoneeseen. Niihin on sitten kiva kerätä esim. koriste-esineitä.

Lastenhuoneessa uutta taitaa olla vain kehdon petivaatteet.

Makuuhuoneessa uutta ovat tekemäni ristipistotaulut sängyn yläpuolella. Martta-rouva vieläkin miettii, että minkähänlaisen lattian sitä makuuhuoneeseen tahtoisi. Verhotkin vielä tuottavat päänvaivaa...

Kirppikseltä löysin Martta-rouvalle Tupperin lävikön. Nyt sujuu spagetin huuhtominen paremmin :)

Nallelan ullakko. Yritin siltä etsiä kisua tai edes hiiriä, mutta ei siellä ollut mitään elämää. Toivotaan, että sinne muuttaisi vaikka pieniä peltohiiriä tai ainakin se kissa täytyy taloon saada. Huovutetut olisi toiveissa.

Tilkkupeite Cath Kidstonin kankaista yms. kivaa

Tein Cath Kidstonin kankaista söpön tilkkupeiton :)

Emma taas yllätti minut lahjalla, hän oli tehnyt minulle kärpässienijakkaran. Tämä on tosi kiva.

Minä yllätin Emman chipsikulholla (chipsit on kuivattuja paprikansiemeniä jossain muoviosassa... Laitoin liimaa mukaan, niin pysyvät kulhossa. Kulhon liimasin prikkaan).

Kirppisostoksia
Kirpputorilta löytyi neppareita pussillinen. Niistä saa mm. renkaita ja purnukoihin kansia, pussillinen pientä joulukamaa ja nallekorvakorut, joista irroitin korvisosuudet. Nallet tulevat nukkekotiin pehmoleluiksi. Olen näitä aiemminkin siellä kirpparilla ihaillut, mutta nallekorvisten hinta oli 3 euroa, mikä oli mielestäni liikaa, mutta nyt kun kaikki pöydästä oli miinus 50%, niin ostin tietenkin!

Jo jokin aika sitten löysin tämän korurasian, mutta en ole tainnut muistaa siitä kuvaa laittaa. Ja jos jossain kuvassa jo näkyy, niin eipä haittaa toistamiseenkaan, on nätti rasia.

Nallelaan löysin tällaisen kännykkätelineen, josta poistin muovisen Picachun ja ompelin punavalkoraidallisesta kankaasta uuden istuinosan. Kuvassa Nallelan Fanni loikoilee iltapäivän aurinkossa.


Massaleivontaa
Meillä on leivottu purnukoita, herkkuja ja lautasia. Joihinkin tulee vielä koristemaalaustsa. Katsellaan sitten myöhemmin miltä näyttää...

Emman ahkerat kädet - upeita juttuja taas!


Emman ahkerat kädet ovat olleet työn touhussa ja tällaiset nukkekodin tarvikkeet ovat nähneet päivänvalon:

Olen monessa blogissa ihaillut vanhoja emalikannuja ja kuinka ollakaan, Emma sitten vain tekaisi tämmöisen!

Antiikkisen näköinen tuoli sai uuden raikkaan ilmeen. Erityiskehut ansaitsee pehmustuksen siisti lopputulos!

Vaatekaappi, ihan itse suunniteltukin :) Hieno on.

Allaskaappi, tuunattu siten, että alla on nukkekodin tehdasvalmisteinen lavuaari hanoineen.

Pikku hylly vessaan.

Pieni kirjottu liina.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Pienen pieni pöllö ja kissalle kiipeilyteline


Etsystä löysin tämän ihastuttavan pöllön ja tässä se nyt poseeraa Kirsikan käsivarrella. Eikö ole suloinen!
Pöllön on tehnyt suomalainen myyjä.

Kun äiti ostelee valmiita tuotteita, Emma taas yllättää ja tekee itse! Saanko esitellä: nukkekotiin kissan kiipeilyteline (huom! siellä on huovutusvillasta irroitettuja mustia karvojakin niinkuin kissan karvoiksi :)

tiistai 6. syyskuuta 2011

Vierailulla Ullan luona ja sen jälkeiset inspiraation tuotokset :)

Meillä oli ilo päästä käymään Ullan luona katsomassa hänen nukkekotejaan Suomela ja Lundby ja tietysti upeaa nukkekokoelmaa. Emma on ihaillut Ullan tekemiä juttuja ja käy suurin piirtein joka päivä hänen sivuillaan. Varsinkin kolme asiaa on olleet ihailun kohteina eli kahvinkeitin, imuri ja sauna. Kun tapasin Ullan Hämeenlinnan nukkekotikerhossa, otin sitten häneen yhteyttä, että voisimmeko Emman kanssa poiketa. En kertonut Emmalle suunnitelmista ja vierailu oli hänelle yllätys, kerroin vasta edellisenä iltana.

Sunnuntaina eli vierailupäivänä heräsin 9.00 aikaan siihen, että Emma kertoi tehneensä Ullalle tuliaisiksi leikkuulaudan, veitsen ja pesusienen. Ihana tyttöni :) Minulla ei ole niistä kuvaa, mutta vastaavat ovat tässä Emman omassa nukkiksessa.

Ullalla oli myös henkilövaaka ja siihen ihastuneena Emmakin teki vaa'an. Tämä on muuten varsin ystävällinen vaaka varsinkin miehille, asteikko kun päättyy 80 kiloon :)

Ullan Lundbyssä oli hiekkalaatikko ja nyt sellainen on myös Emmalla.

Ullan kahvinkeitin oli todella hieno ja sellaistahan sitten äidiltäkin tytär pyysi... minulla ei ollut vastaavia rakennustarvikkeita eikä taitoja, mutta tällaisen sain aikaiseksi. Sanoin Emmalle, että kaikki kahvinkeitinmerkit on vähän erilaisia. Tyttö oli kyllä tosi tyytyväinen tähän ja se riittää minulle :)

Vielä sen lisäksi, että saimme nähdä kaikki ihanat nukkisjutut ja nukkekokoelman, Ulla antoi Emmalle kaikenlaista pientä askartelutarviketta - kiitos niistä!! Pussukassa oli mm. pyöreitä korkkipaloja, joita voi käyttää pannunalustoina. Yhden niistä Emma pilkkoi palasiksi ja eikös olekin ihan koiranruuan näköistä!

Kiitos Ulla vieraanvaraisuudesta, ohjeista ja inspiraatiosta!