Tervetuloa Kirsin (äiti) ja Emman (tytär) nukkisblogiin.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pupu-perhe siivosi ja naapuritalossa aseteltiin uusia tavaroita paikoilleen



Pupu-perheellä oli edelleen jouluiset kodin tekstiilit ja koristeet. Pupu-äiti sai onneksi vihdoin tarmonpuuskan ja komensi koko perheen siivoustalkoisiin. Niinpä keittiöön saatiin uudet tuolinpäälliset, matto, pari sävyihin sopivaa taulua ja uudet kukat.


Olohuoneessakin on jo keväisempää.


Pupu-äiti teki uudet tyynyt ihan itse!


Tämä perheen mökkirannassa otettu perhepotretti on päätymässä olohuoneen seinälle, kunhan kuva saadaan kehystämöstä!



Naapuritalossa taasen aseteltiin paikoilleen uusimpia hankintoja. Saaralta ostettu Sarvis-astiasto aseteltiin keittiöön ja Marjolta ostettu stereopöytä löysi paikkansa alakerran oleskeluhuoneesta. Nyt on stereoille ja kaiuttimillekin oma paikkansa (vaikka ei kai noita kaiuttimia aikuisten oikeesti ihan noin vierekkäin laitettaisi, onneksi nukkismaailmassa voi tehdä mitä vaan :)





En ole muistanutkaan esitellä kivaa kirppislöytöä hiihtoloman ajalta. Kävimme Riihimäellä kirpputorilla ja vaikka oli iso kirppis, en löytänyt mitään muuta kuin tämän roskiksen pienoismallin, joka on todella passeli autotallin oven pieleen. En muista tarkkaa hintaa, mutta roskis oli väliltä 0,10-0,30 senttiä. Sanoinkin miehelleni, että ei haittaa vaikka mitään muuta en löytänyt, tämä kruunaa kyllä kirppiskierroksen :)


Mukavaa päivän jatkoa,
Kirsi


2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania! Niin mahtavia, aivan ihana blogi! Kiva tyyli kirjoittaa ja perhepotretti aivan ihana. Munkin nukkekodissa asustelee nalleja ja yksi pupukin. Iski taas uusi inspis, niin ihana blogi! ;)

    VastaaPoista
  2. Ei noi kajarit huonosti ole. Tai mistä mä niistä mitään tiedän, kun en usein moisia hanki. Mutta mun mielestä ne ovat ihan hyvät noin. Joku, joka on laittanut niitä paikoilleen tosielämässä, voi varmaan kertoa sinulle tarkemmin.

    VastaaPoista