Tervetuloa Kirsin (äiti) ja Emman (tytär) nukkisblogiin.

lauantai 16. elokuuta 2014

Ihania minejä!

Heipsistä!
Viime postaus oli ajalta ennen Forssan messuja ja nyt onkin aika kertoa jotakin messujen jälkeisestä elämästä. Messuilta tietysti saimme taas uusi ideoita ja uutta virtaa nukkisaskarteluun. Minä purin käsityökauppa Silmun ja myin irtaimiston pois. Kiinteistöön tulee merenrantamökki ja sen suunnitelmat muhii takaraivossa. Tietysti pitää tehdä uusi käsityökauppakin ja sen suunnitelmat myöskin muhivat kilvan muiden ideoiden kanssa. Sen verran sain uutta jo aikaiseksi, että tein DMC:n kirjontalangoille myyntitelineen ja yhden lankarullasetinkin sain aikaiseksi.


Emma on saanut omaa Ofelian taloaan eli Tuulimäkeä, laitettua oikein tehokkaasti. Olohuoneen lattia on valmis ja uusia kalusteitakin on hänen taitavista käsistään syntynyt: pönttöuuni, peili ja keltainen pikkukaappi.


Emma myös maalasi Tuulimäen keittiön lattian ja siitä tuli tosi hieno!


Tätä kuvaakaan ei varmaan vielä täällä ole esitelty eli tässä on Emman kirjoma tyyny ja minä kokeilin virkkausta ja tein siihen reunat.


Emma oli isin ja veljen kanssa pyöräretkellä Ahvenanmaalla ja sieltä sain tuliaisiksi pikkiriikkisiä eläimiä ja nämähän ovat ihania tulevaan lelukauppaan - juu, yksi muhiva projekti lisää!

Nämä eläimet löysin Suomalaisesta Kirjakaupasta ja ne on pyyhekumeja. Mittasuhde on hyvä vaikka Lundby-kokoonkin.


Mini-intoa siis riittää ja just nyt on työn alla uuteen käsityökauppaan myyntitiskin etupaneelin kirjonta. Saas nähdä mitä siitä kokeilusta seuraa :)
Terkuin Kirsi

1 kommentti:

  1. ihania kaikki nuo teidän tekemät minit! minäkin olen ostanut noita dinopyyhekumeja :)

    VastaaPoista