Tervetuloa Kirsin (äiti) ja Emman (tytär) nukkisblogiin.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Vierailulla Ullan luona ja sen jälkeiset inspiraation tuotokset :)

Meillä oli ilo päästä käymään Ullan luona katsomassa hänen nukkekotejaan Suomela ja Lundby ja tietysti upeaa nukkekokoelmaa. Emma on ihaillut Ullan tekemiä juttuja ja käy suurin piirtein joka päivä hänen sivuillaan. Varsinkin kolme asiaa on olleet ihailun kohteina eli kahvinkeitin, imuri ja sauna. Kun tapasin Ullan Hämeenlinnan nukkekotikerhossa, otin sitten häneen yhteyttä, että voisimmeko Emman kanssa poiketa. En kertonut Emmalle suunnitelmista ja vierailu oli hänelle yllätys, kerroin vasta edellisenä iltana.

Sunnuntaina eli vierailupäivänä heräsin 9.00 aikaan siihen, että Emma kertoi tehneensä Ullalle tuliaisiksi leikkuulaudan, veitsen ja pesusienen. Ihana tyttöni :) Minulla ei ole niistä kuvaa, mutta vastaavat ovat tässä Emman omassa nukkiksessa.

Ullalla oli myös henkilövaaka ja siihen ihastuneena Emmakin teki vaa'an. Tämä on muuten varsin ystävällinen vaaka varsinkin miehille, asteikko kun päättyy 80 kiloon :)

Ullan Lundbyssä oli hiekkalaatikko ja nyt sellainen on myös Emmalla.

Ullan kahvinkeitin oli todella hieno ja sellaistahan sitten äidiltäkin tytär pyysi... minulla ei ollut vastaavia rakennustarvikkeita eikä taitoja, mutta tällaisen sain aikaiseksi. Sanoin Emmalle, että kaikki kahvinkeitinmerkit on vähän erilaisia. Tyttö oli kyllä tosi tyytyväinen tähän ja se riittää minulle :)

Vielä sen lisäksi, että saimme nähdä kaikki ihanat nukkisjutut ja nukkekokoelman, Ulla antoi Emmalle kaikenlaista pientä askartelutarviketta - kiitos niistä!! Pussukassa oli mm. pyöreitä korkkipaloja, joita voi käyttää pannunalustoina. Yhden niistä Emma pilkkoi palasiksi ja eikös olekin ihan koiranruuan näköistä!

Kiitos Ulla vieraanvaraisuudesta, ohjeista ja inspiraatiosta!

3 kommenttia:

  1. Aivan ihania juttuja jälleen kerran :) Tätä teidän blogia ei uskalla ihan aina näyttää vähän isolle J:lle ettei vain ala havittelemaan äidille vastaavia taitoja ;)

    VastaaPoista
  2. Kirsi ja Emma, kyllä olette saaneet tosi paljon uusia ihania juttuja aikaan lyhyessä ajassa.
    Voi että kun on Emmakin ikäisekseen taitava ja kekseliäs! Ei tullut itselleni mieleen, että noista korkkisista tiivisteistä voi tehdä koiran ruokaa.

    VastaaPoista
  3. Tyrmäävän toden tuntuista! Siis hyvässä mielessä. Aivan upeaa työtä!

    VastaaPoista